Missä mennään?

Olen onnekkaana päässyt harjoittelemaan trimmausta erääseen pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan trimmaamoon erittäin ammattitaitoisen trimmaajan oppeihin. Aluksi olin vain sivustaseuraajana, mutta vähitellen pääsin auttamaan ihan perusasioissa. En tietenkään saksien tai koneiden kanssa, mutta ihan perus koirankäsittelyssä. Minulla on itselläni kaksi pientä koiraa, joten toki käsittelystä kokemusta oli jo ennestäänkin, mutta sanonpahan vain, että on aivan eri asia nostella monen kymmenen kilon koiraa kuin muutaman kilon sirriäistä :D!

Lisäksi minulla on nyt oma toiminimi ja muutamia omiakin asiakkaita olen trimmannut. Toki olen tehnyt selväksi, että kyse on harjoittelijatyöstä. Palaute on ollut todella positiivista mikä tietenkin antaa voimia ja uskoa siihen, että kyllä tämä tästä. Työ on yllättänyt fyysisyydellään ja totesin ettei minulla taidakaan olla niin hyvä kunto kuin luulin. Onpahan ainakin taas yksi hyvä syy pitää itsensä kunnossa. Taloudesta löytyy jo zumba dvd, että jos sitä sitten koittaisi useammin... :)